Kuin kuvanveistoa

”Hyvä hiusmuotoilu on kuin kuvanveistoa”

”Hiusten muotoilu on samalla tavalla taiteellista silmää vaativaa kuin mikä tahansa muotoilutaide. Muuta taidetta vaativammaksi sen tekee se että lähtökohtana ja ”materiaalina” on elävä ihminen, jolla on usein todella suuret odotukset lopputuloksen suhteen. Tehtävä on haastava ja vastuullinen; leikkaustilanteessa ei ole varaa epäonnistua; hiusten kasvu on rajallinen ja liian paljon leikattua hiusta ei saa hetkessä takaisin.

Tepa

Hiustenmuotoilu on kuin kuvanveistoa, jossa sentinkin leikkaus voi vaikuttaa kokonaisuuteen, johon kuuluvat kasvojen muoto, tasapaino, hiusten väri ja laatu, leikkauksen linjat ja toteutus.
Sen vuoksi great cut academy -kampaamokoulussa käydään lukuvuoden aikana läpi noin 160 leikkaus- ja 60 kampaustekniikkaa sekä asiakasharjoitustöitä, missä eri tekniikoita yhdistellään.

Eri tekniikoiden hallitseminen on tärkeää, jotta kampaaja voi sanoa itseään ammattilaiseksi. Vain tekniikat hallitsemalla on valmis tekemään tasokasta hiusmuotoilua, jonka parhaimmillaan voi rinnastaa mihin tahansa muuhun taidemuotoon.

Poeka
Vastuuseen liittyy kyky tulkita asiakkaan toiveet ja toteuttaa ne onnistuneena leikkauksena ja muotoiluna. Taiteilijan vapauteen kuuluu puolestaan taito tehdä päätöksiä ja ratkaisuja silloin, kun asiakas antaa hiusmuotoilijalle ”vapaat kädet”.
Taiteilijan vapaus ja ammattilaisen vastuu tekevät hiusmuotoilijan ammatista haastavan ja palkitsevan. Käden jälki näkyy ”teoksessa” eli asiakkaan hiuksissa tasapainoisena, toimivana ja tyylikkäänä lopputuloksena. Milloin villinä ja vallankumouksellisena, milloin viileänä ja vastustamattoman ”coolina”.

Hiusten leikkaus ja muotoilu ovat näkyvä signaali asiakkaan persoonallisuudesta. Minkä viestin asiakas haluaa itsestään antaa?

Kampaaja sanana sisältää jo aavistuksen ”historian havinaa”. Aikaisemmin hiuksia todellakin leikattiin ja kammattiin – ei niinkään muotoiltu. Hiusmuotoilu on itse asiassa syntynyt nykymuodossaan vasta 1970 -luvulla paljolti mm. Vidal Sassoonin ja muiden mestareiden ansiosta.

Nykyaikainen hiusmuotoilukoulutus pitää toki sisällään parturikampaajan perinteiset taidot mutta niiden lisäksi paljon muuta: luovuutta, lukuisien tekniikoiden hallintaa, visioita ja kykyä nähdä asiakkaan hiuksissa piilevät mahdollisuudet ja rohkeutta toteuttaa hiusmuotoilua, joka parhaimmillaan on taidetta.”

 Palaa great cut academy -sivuille
PALAA ETUSIVULLE